Salofa oy | Investinsalo

Salofa vie koronapikatestejä maailmalle ja kasvattaa tuotantoaan Salossa

Salofa on Yrityssalon kuukauden yritys kesäkuussa

Terveysteknologian yritys Salofa Oy on valmistanut huumepikatestejä ammattikäyttöön vuodesta 2013. Koronatilanne on tuonut koronapikatestit osaksi yrityksen tuotantoa ja nostanut tuotannon Salossa kolmivuoroiseksi. Salofan menestyksen syitä ovat korkeatasoinen laadunvalvonta, ympäristöystävällisyys ja kansainvälinen kysyntä.

Kotimaista laatua

Salofan toiminnan kärkenä on ammattikäyttöön tarkoitetut huumetestit. Lisäksi yritys valmistaa muun muassa terveystestejä ja infuusioletkuja. Nyt tuotantoon on lisätty koronatestit. ”Olemme investoineet noin satatuhatta euroa COVID 19 -testereiden valmistukseen Salossa. Työtä tehdään kolmessa vuorossa. Siltikin tuotteiden kysyntään on vaikea vastata”, kertoo Salofan tehtaanjohtaja Jarmo Nykänen.

Viime aikoina Salofa on tuonut koronatestien osien valmistusta Kiinasta Saloon. Yritys pyrkii nostamaan tuotteidensa kotimaisuusastetta vaiheittain. Tavoitteena on tehdä tuotannosta niin kotimaista kuin mahdollista. ”Projektin rahoittamisssa olemme laittaneet myyntiin 30 000 äänivallatonta osaketta. Niistä on myyty jo yli 20 000. Näin voimme käyttää rahaa tuotannon automatisointiin, laskea tuotantokustannuksia ja toimia isommassa mittakaavassa”, Nykänen toteaa.

Yrityksen valmistamille huumetesteille on eniten kysyntää Suomessa ja Ruotsissa, koronatesteille puolestaan ympäri maailmaa. Nykäsen mukaan Suomessa valmistetut testerit ovat maailmalla arvostettuja, sillä suomalaiseen työnlaatuun luotetaan. Suomessa työvaiheisiin kuuluukin jatkuva laaduntarkkailu. Koska Salofan testit menevät ammattikäyttöön, on niille myönnetty luvat Fimealta. ”Salofalla vaalimme laatua konsultoimalla asiantuntijoita. Suomessa on paljon laboratorioita, jotka kehittävät pikatestejä, mutta sertifioituja valmistajia on vähän. Laadunvalvonta on kaikissa testeissämme korkeatasoista. Tämä kohottaa hintaa, mutta ne ketkä ovat valmiita maksamaan, saavat myös laatua”, Nykänen tietää.

Salossa tilaa tuotannon kasvattamiselle

Salofa valmistaa Salossa koronatestien testikasetteja ja testiliuskoja sekä huumetestejä ja sinilevätestejä. Kiinasta yritys tuo tuotannon osia, kuten pipettejä, suojahanskoja ja geelipusseja. Myynti, tuotekehitys ja tuotanto ovat saman katon alla.

Salossa riittää tilaa tuotannon kasvattamiselle. Salofa on saanut paljon apua Yrityssalolta ja Salon kaupungilta, joka on sallinut tuotannon laajentumisen. Nykänen kiittelee myös monia yrityksen Nokia-taustaisia työntekijöitä, joilla on vahvaa prosessiosaamista, ymmärrystä laadukkaasta tuotannosta ja taitoa nostaa tarvittaessa kapasiteettia.

”Meillä on Salossa kaksitoista vakituista työntekijää. Koronapikatestien valmistuksen myötä olemme palkanneet yli kaksikymmentä henkilöä lisää. Laboratoriotyössä vaaditaan korkeaa ammattitaitoa, mutta tuotteiden kokoonpanossa riittää työohjeiden noudattaminen ja huolellisuus. Mitä ennen tehtiin viikossa, tehdään nyt enemmän päivässä. Ja tämäkin olisi tarvetta tuplata”, Nykänen kertoo.

Salofa on nelinkertaistunut huumetestien tuotantonsa vuodesta 2016, ja koronatestien odotetaan yhä kohottavan yrityksen liikevaihtoa. Koronaepidemian jälkeen tuotannossa on odotettavissa notkahdus, mutta sitä Salofa on valmis kompensoimaan muilla, erilaisilla tuotannon alueilla: ”Olemme suunnittelemassa tuotantoon monenlaisia pikatestejä. Tämänkin Salon tilamme mahdollistavat”, Nykänen sanoo.

Myös ekologisuuden lisääminen kuuluu Salofan toiminnan tavoitteisiin: ”Teemme kyllä yhteistyötä kiinalaisten kanssa, mutta tuotannon tuominen Suomeen lisää ympäristöystävällisyyttä, kun kuljetusmatkat lyhenevät. Avainlippu on jo lähes kaikissa tuotteissamme ja ympäristölippu on tuloillaan”, Nykänen sanoo.

”Pikatestimaailma on tulevaisuutta”

Nykänen näkee pikatestien luovan merkittäviä mahdollisuuksia terveysteknologian alalle: ”Kun asiakas saa diagnoosin jo kotona, vähentää se laboratoriotyötä, harventaa käyntivälejä ja vähentää jonoja. Pikatestimaailma on tulevaisuutta.”

Salofalla teknologian rooli näkyy jo automatisoinnissa. ”Euroopan markkinoille mentäessä tilauskantamme kasvaa, joten automatisaatiolle on nyt tarvetta. Tämä ei kuitenkaan vähennä työntekijöiden tarvetta, kappaleita vaan menee enemmän läpi”, Nykänen huomauttaa.